gorillasports.fi

perjantai 15. toukokuuta 2015

Yhteenvetoa kaudesta 2014-2015

Näin kesän kynnyksellä kurkistetaan vielä menneeseen kauteen ja tehdään pieni yhteenveto SM-, Ykkös- ja BSM-sarjan osalta. Mitalit on jaettu ja parhaat palkittu myös Ringetteliiton jokavuotisten huomionosoitusten osalta kaudelle 2014-2015.

Onnistujia on palkittu eri seuroista ja toimijoista ja ennen uuteen kauteen siirtymistä tässä vielä yhteenvetoa kuluneesta kaudesta:


SM-sarja

 Kaudella 2014-15 kuuden joukkueen kokoisen SM-sarjan voitto matkasi Nokialle, hopeamitalit Luvialle ja Pronssit Raisioon.

Ringetteliitto palkitsi kauden päätteeksi Agnes Jacks Trophy -palkinnolla Susanna Tapanin RNK:sta. Vuoden SM-sarjan valmentaja -palkinto jaettiin Jarkko Kortesojalle (Blue Rings)

Liitto ei palkinnut SM-sarjasta Allstars -kentällistä. 
Tässä kuitenkin runkosarjan tilastokärki niin kenttäpelaajista kuin maalivahdeistakin:



 

Ykkössarja

Ensi kaudelle SM-sarjaan nousee Ykkössarjan voittanut Helsinki ringette. Ykkössarjassa hopelle jäi Lahti.
Ykkössarjan vuoden valmentajana palkittiin Tomi Pasanen Helsinki Ringetestä.

Ykkössarjan All-Stars kentällinen kauden 2014-2015 osalta palkittiin seuraavasti:
MV Miia Ketoniemi, Lukko
Puolustaja Sanni Korhonen, Helsinki
Puolustaja Anniina Tuomola, Tikka
Hyökkääjä Fanni Elo, Lukko
Hyökkääjä Niina Piiroinen, Lahti
Keskushyökkääjä Maija Väyrynen, Haukat

Ykkössarjan runkosarjan tilastokärki näyttää tältä:



 

BSM-sarja

BSM-sarjan voitti kuluneella kaudella Laitilan Jyske. BlueRings Blue sai kaulaansa hopeiset mitalit ja pronssit jaettiin RNK:lle. BSM-sarjan vuoden valmentajana palkittiin Marlena Peltonen Laitilan Jyskeestä. 


BSM All-Stars kentällinen kauden 2014-2015 osalta palkittiin seuraavasti:
MV Ida Takala, BRB
Puolustaja Krista Lindström, BRB
Puolustaja Anniina Elo, Jyske
Hyökkääjä Henni Isaksson, RNK
Hyökkääjä Emmi Isaksson, RNK
Keskushyökkääjä Jasmin Kiiski, Jyske

BSM-sarjan tilastokärki näyttää tältä:




Joukkueiden kokoamiset ja sarjoihin ilmoittautumiset kaudelle 2015-2016 on parhaillaan käynnissä. 
SM-sarjassa lienee ensi kaudella pelaavan 7 joukkuetta, kun Helsinki nousee Ykkössarjasta SM-tasolle. Ykkössarjassa tullaan varmasti näkemään myös uusia joukkueita ja sarjan koko tulee kasvamaan joukkuemäärältään varmasti. BSM-sarjaa tullaan varmasti myös pelaamaan hyvin usealla paikkakunnalla, mutta nähtäväksi jää jatkaako sarja yhtä suurena kuin viime kaudella.


Aurinkoista kevättä ja energiaa uuden kauden starttiin!


perjantai 3. huhtikuuta 2015

Nokia Ringetelle SM-sarjan voitto!

SM-sarjan finaalisarja päättyi neljännessä pelissä Nokialla 28.3. kun Nokia voitti Luvian kolmannen kerran finaalisarjassa. SM-sarjan voitto matkasi siis tänä vuonna Nokialle, ja Luvialaiset veivät kotiin hopeamitalit.

Onnittelut Nokialle kullasta, Luvialle hopeasta ja vielä RNK:lle pronssista!

(kuva Nou Ringeten facebook-sivulta)


Tänä viikonloppuna pelataan vielä C-junioreiden SM-turnaus.
Sitten alkaakin jo seuraavan kauden suunnittelu ja joukkueiden kokoamiset.



Mukavaa pääsiäistä lukijoille!

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Laitilan Jyske BSM-sarjan voittajaksi!

Eilen pelattiin BSM-sarjan mitalipelit. 
Runsasmaalisessa finaalissa Jyske voitti BRB:n maalein 12-8 ja pronssiottelussa RNK kukisti Lahden lukemin 9-7. Lisätietoja otteluista näet TÄSTÄ.

Paljon onnea mitalisteille!

1. Laitilan Jyske

2. BlueRingsBlue


3. RNK 
(Kuvat: skrl.fi)




BSM-sarjan lopulliset sijoitukset olivat siis:
1. Jyske
2. BRB
3. RNK
4. Lahti
5. BRW
6. Haukat
7. Helsinki
8. Lukko

Ja B:n Ykkössarjan sijoitukset menivät seuraavasti:
1. VG-62
2. FoPS
3. Luki-82
4. Ilves BLD
5. Nokia
6. UJK


Onnittelut kaikille mitalisteille!



Kommentteja B:n sarjaan?

 

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Mitalipelit 2014-2015 käyntiin!

Huomenna alkavat mitaliottelut SM-sarjassa, eli pelataan ensimmäinen finaalisarjan ottelu Luvialla ja pronssiottelu Raisiossa. SM-sarjan kultamitaleista tänä vuonna kisaavat Luki-82 ja Nokia. Pronssiottelussa sen sijaan mittaa toisistaan ottavat RNK ja BlueRings.


Kultamitali ratkaistaan jo välieristäkin tutulla paras viidestä -systeemillä, 
kun taas pronssi ratkaistaan heti huomenna.

Finaaliottelut pelataan seuraavasti:

la 21.3.2015 klo 14.30 Luki-82 - Nokia
su 22.3.2015 klo 13.45 Nokia - Luki-82
ke 25.3.2015 klo 18.30 Luki-82 - Nokia
(la 28.3.2015 klo 13.15 Nokia - Luki-82 )
(su 29.3.2015 klo 14.30 Luki-82 - Nokia)

Pronssiottelu:

la 21.3.2015 klo 13.00 RNK - BlueRings


Nokia lähtee finaalisarjaan ennakkosuosikkina, joka sai juuri välierissä pudotettua runkosarjan voittaneen RNK:n finaalista. Osaamista ja kokemusta riittää myös kyllä Luvian joukkueellakin, joten varmasti tasaisia pelejä tullaan finaalisarjassa näkemään! 


Tulevana viikonloppuna ratkaistaan myös BSM-sarjan mitalit. Tänä vuonna BSM-sarjassa päätösotteluita ei pelata enää turnausmuotoisesti, vaan viime viikonloppuna välieräotteluissa finaaliin itsensä pelasivat Jyske ja BlueRingsBlue. Pronssiottelussa taas kohtaavat Lahti ja RNK.


BSM-sarjan mitaliottelut pelataan huomenna 21.3.2015 seuraavasti:

Finaali klo 13.00 BRB - Jyske
Pronssiottelu klo 15.30 RNK - Lahti


Nyt kannustamaan omaa suosikkijoukkuettasi tai -pelaajaasi mitalipeleihin!


Kommentteja näihin?

Helsinki ringette SM-sarjaan kaudelle 15-16!

Viime viikonloppuna Helsinki ringette ratkaisi itselleen paikan SM-sarjaan ensi kaudeksi voittamalla Ykkössarjan finaalissa Lahden maalein 5-4. 

Helsinki voitti ensin Haukat pronssiottelussa ja varmisti näin paikkansa finaaliin, jossa vastassa oli sarjan voittanut Lahti ringette. Finaaliottelu oli hyvin tasainen, ja ratkaistiin vasta jatkoajalla Helsinki ringeten hyväksi.

Näin ollen siis Helsinki ringette voitti kultaa Ykkössarjassa ja heidät tullaan ensi vuonna näkemään myös SM-sarjassa seitsemän vuoden tauon jälkeen!



Onnittelut Helsinki ringetelle!

(kuva Helsinki ringeten facebook-sivuilta)

maanantai 9. maaliskuuta 2015

BSM välieräparit lauantaille selvillä!

BSM sarjakin on nyt välieriä ja mitalipelejä vaille pelattu. Välierät pelataan ensi lauantaina Tuusulassa ja Laitilassa. Jyske saa vastaan RNK:n ja BRB:n vastustajaksi matkaa Lahti:


Otteluiden voittajat kohtaavat finaalissa 21.3.2015 ja hävinneet samana päivänä pronssiottelussa.

Kommentteja tähän, mitkä joukkueet yltävät finaaliin?

torstai 5. maaliskuuta 2015

Naisten SM-sarjan välierät starttaa huomenna!

Naisten SM-sarjan välierät aloitetaan huomenna Raisiossa ja Luvialla. Vastakkain ovat siis RNK ja Nokia sekä Luki-82 ja BlueRings. 

Lopulta SM-sarjan sarjataulukko siis näyttää tältä:


Välieränelikko erottuu siis suhteellisen selvästi runkosarjan pisteissään, ja varsinkin RNK ja Luki-82 sarjan selvänä kärkikaksikkona.
 

Välierät pelataan paras viidestä -systeemillä, ja pelit pelataan seuraavasti:

LA 7.3.2015
klo 13.00 RNK-Nokia
klo 14.30 Luki-82 - BlueRings

SU 8.3.2015
klo 12.30 BlueRings - Luki-82
klo 13.15 Nokia - RNK

KE 11.3.2015
klo 18.30 Luki-82 - BlueRings
klo 19.00 RNK - Nokia

Ja näiden jälkeen pelataan siis vielä tarvittaessa:

LA 14.3.2015
klo 12.00 Nokia - RNK
klo 13.00 BlueRings - Luki-82

SU 15.3.2015
klo 14.30 Luki-82 - BlueRings
klo 14.30 RNK - Nokia


Välierien voittajat kohtaavat finaaleissa (paras viidestä) 21.3.2015 alkaen ja pronssiottelu pelataan 21.3.2015.



Täytetään nyt Raision, Luvian, Tuusulan ja Nokian katsomot tämän kauden huippupeleihin! Luvassa hienoa taitoringetteä ja jännitystä finaalipeleihin pääsystä. Ennakkosuosikit näissä ovat RNK ja Luki-82, mutta pelit tulevat varmasti olemaan hyvin tasaisia. 


Onnea ja menestystä joukkueille välieräkoitoksiin!